Laulun henki

Miksiköhän ihminen osaa laulaa? Joku on varmaan asiaa tutkinutkin, mutta ihmeelliseltä se silti tuntuu. Vaikka ihminen voisi vain puhua, niin Luoja on antanut luodulleen lisäksi taidon ja halun laulaa ja luoda musiikkia. Mikä ilo! Lutherkin jo totesi, että musiikki on paras tapa karkoittaa paholainen.  Olen viime aikoina miettinyt, mitä syvää minussa tapahtuu, kun laulan.

No, minulle laulaminen on kovin hoitavaa, ellei suorastaan terapeuttista. Yksin hoilatessa tulee parempi mieli, mutta yhdessä toisten kanssa laulaessa tunteet nousevat ainakin potenssiin kolme! Tulen juuri kuoroharjoituksista ja mieleni on hyvä. Päässä soi " ...kunniaksesi , kunniaksesi, kunniaksesi, Herra!" Sitä pitkää, läpisävellettyä laulua laulettiin viimeksi tämän päivän treeneissä viisiäänisesti ja tuntui, että katto nousee innostuksesta ilmaan. Uusia laulajiakin on kuorossa neljä, joten kuoromme kasvaa ja nuortuu, mikä lienee kirkkokuoroissa aika harvinaista.  

Kannel ja hymyilevä karhu musiikin odotuksessa...
 

Mutta siitä terpeuttisesta vaikutuksesta vielä haluan sanoa jotakin. Kun siskoni kuoli kesällä ankean sairauden jälkeen, minun oli vaikea tavoittaa suurta suruani ilman laulua. Kuuntelin uudelleen ja uudelleen Rajattomien laulamaa Eino Leinon sanoittamaa laulua: "Ikävöi, ihminen! " Kyyneleet valuivat, muistot kulkivat ja mielen täytti suru, joka ajelehti ikävän ja kaipauksen laineilla. Hautajaisissa ortodoksikuoron laulamat suruveisut ja iloiset ylösnousemuslaulut puhuttelivat. Aina ei tarvitse itse päästä laulamaan; jo hyvin laulettu tai soitettu, sielua puhutteleva musiikki on puhdistavaa ja uudistavaa. Kirkossa virret saavat kyynelpurot virtaamaan - jos on niiden aika. Mutta yhtä hyvin ilo voi pulpahtaa pintaan; tekisi mieli nousta penkistä ja tanssia pelkästä hyvästä mielestä. ( Jos ihan rehellisiä ollaan, niin virsikirjassa tosi riemullisia virsiä on minimaalinen määrä melankolisiin verrattuna).

Runot ovat toinen juttu, mutta sanonpa vielä sen, että laulut ovat ilman melodiaa runoja. Jos nuotti vie mennessään tai on liian vaikea laulettavaksi, kannattaa lukea teksti runona. Sitäkin olen harrastanut yksin ja yhdessä toisten kanssa. Uutena avautuu sana - laulettuna tai luettuna. Lahjaa kaikki.

PS Itkuvirteni sanat jaksavaisten lukea. Löytyy myös "Juutuupista" :) 
"Ikävöi, ihminen!
Kaipaa kauneinta muiston ja toiveen,
päiviä lapsuuden
aikoja armaita hempeän hoiveen.
Isää ja äitiä,
veljiä, siskoja vierailla mailla.
Untesi neitiä,
häntä mi pois meni hämärien lailla.
Muistatko aikaa,
milloin sun aamusi nous elon kultaan?
Lempesi taikaa,
riemuja ammoin jo menneitä multaan?
Retkiä marjassa,
laineita soljuvan salmen ja lahden?
Käyntejä karjassa,
kesäyön ääniä yksin ja kahden?
Kaipaatko milloin
pois ajan, paikan ja kuolonkin taaksi?
Istuen illoin,
tuntien hiljaa jo maatuvas maaksi
kun kaikki haipuu
kaunis niin kauas ja päämäärä pyhä
vitkahan vaipuu,
vaikka sä korkeelle kurkotat yhä?

Itketkö, ihminen,
silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon,
hienointa sydämen,
herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon?
Kuuletko hukkaan
juoksevan hetkiä mittaavan hiekan?
Päivies kukkaan
näätkö jo tähtäävän kuuraisen miekan?

Ikävöi, ihminen,
taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen!
Rannalta tuskien
nää pyhä tähtesi yli yön ja aineen!
Kultainen helää
ihmisen ikävöivän sielussa kieli.
Etsimys elää,
maaksi kun maatuu jo tyytyvän mieli."
                                     Eino Leino