lauantai 29. kesäkuuta 2013

Voihan Ärsy!

Ärsytyksen kierre on kamala. Se alkaa pienestä. Se pahenee, jos olosuhteet ovat otolliset. Se romauttaa, jos ei ajoissa tajua lopettaa negatiivisten ajatusten kierrettä. Pahimmillaan se johtaa siihen, että yhdetkin hymyilevät, onnelliset kasvot alkavat...ärsyttää. Kateus!
Tutkisteltuani itseäni hiljaisuudessa noin puoli tuntia voin todeta, että kyseisen olotilan katkerat juuret löytyvät omasta itsestäni. Olen vihainen itselleni ja saamattomuudelleni. Seuraukset saa kokea lähin ihminen nahoissaan kiukkuisten, pisteliäitten sanojen muodossa. Ulos suustaan tulee päästäneeksi sellaistakin, mitä on valmis heti pyytämään anteeksi.

Ja miten tuo Ärsy sitten vaikuttaa ympäristössä niinkin, että tavarat putoilevat, roskiksen rivat pettävät, sormi hipaisee liian kuumaa astiaa, kynsi katkeaa, kännykkä on hukassa, ostokset unohtuvat kaupan tiskille tms.  Ikäänkuin olisi omalla mielialallaan aiheuttamassa dominoefektiä. Jopa sateen pystyy loihtimaan juuri suunnitellun lenkin ajalle.

No nyt Ärsy on jo kaikonnut. Tajusin, mitä minun tekemän pitää ja sain hyvän mieleni takaisin.
Tämä teksti on purkaus eikä sisällä mitään syvällistä. Se vain helpottaa. Nyt vaikean, mutta tärkeän tehtävän äärelle. Se on jotain ihanaa. Siitä tulee jotain hyvää. Se vaatii henkistä ponnistusta, mutta tulee vielä päivä, jolloin voin hyppiä kattoon ilosta: Olen tehnyt sen! Mutta ensin menen syömään miehen tekemää makaronilaatikkoa ja nauttimaan kesän ensimmäisistä mansikoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti