maanantai 15. elokuuta 2016

Luomakuntaa

Näiden sateisten päivien väliin mahtuu yksi lähelle lennähtänyt luontohavainto, kaunis neitoperhonen. Se levähti pitkään tällä vanhalla puutarhapöydällämme nautiskeltuaan sitä aikaisemmin mettä nauhuksen keltaisista kukista. Sen pari (tai kaveri) lennähteli kukasta kukkaan, kun tämä istahti poseeraamaan.
Luonto on näin kesäaikaan nopeasti muuttuva. Kukkanen aukeaa nupustaan, loistaa hetken terälehdet auki kohti aurinkoa ja sitten nuukahtaa ja kuihtuu pois. Kun yksi laji lopettaa kukinnan, jatkavat toiset. Koko kesäajaksi meillä riittää kauneutta niityillä ja ojanvarsilla, soilla ja metsiköissä.
Linnut pesivät, kasvattavat poikueensa, lähettävät ne pois pesästä ja sitten osa jo suuntaakin lämpimämpiin maisemiin. Lintujen seuraaminen on mielenkiintoista ja innostavaa. Ystäväpariskunta on innostunut tosissaan ja opettelee automatkoillaan lintu-CD:ltä tunnistamaan lintujen ääniä.

Alkukesästä odotellaan ja jännitetään marjojen kukintaa ja toivotetaan halla niin kauas kuin suinkin silloin, kun kukat aukeavat. Sitten tuijotellaan raakileita ja odotetaan, että ne kypsyvät. Alkaa kiihkeä poimintavaihe, ensin mustikka, sitten viinimarjat ja kun muu alkaa olla valmista, suunnataan puolukkametsään. Sieniä kerätään elokuussa heti, kun sateita on ollut riittävästi. No, nyt on totisesti ainakin täällä meillä päin satanut niin että mittarit eivät riitä, vaan tulvehtivat. Tällaiset ääri-ilmiöt alkavat ahdistaa, kun kyseessä on maanviljelijöiden mahdollinen vuoden työn hukkaanvaluminen. Ja se, mikä koskee maanviljelijöitä, koskettaa välillisesti meitä kaikkia. Niinpä sydämeni huokaa hiljaa: "Anna hyvä Jumala meille sateettomia päiviä - ja pian!"

Luonto on itselleni tärkein mahdollinen rentoutumispaikka. Päivittäinen kävelylenkki tutuissakin maisemissa riittää. Vuorokauden ajasta riippuen puut, heinät, lehdet, pilvet ja koko muu ympärillelevittäytyvä elinpiiri näyttää aina erilaiselta. Eilen aamulla ihailin auringonvalossa keltaisen ja vihreän sävyissä loistavaa peltomaisemaa. Iltapäivällä pilvet olivat mustat ja horisontti harmaa. Vesi peitti kaiken voimallaan. Mutta siitä huolimatta kaikessa masentavuudessaankin näkymä oli puhutteleva.

Nyt mietin, milloin pääsen taas metsään. Mustikoita pitäisi vielä kerätä. Sienissä en ole vielä alussakaan. Mutta vielä on kesää jäljellä. Kunhan sade menisi pois, pois, pois.

Neitoperhonen

Lätäkön taikaa


Pisaroita

Pihlaja

Kalkunmäentiellä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti